Tämän artikkelin pohjana ja lähtökohtana on käytetty allekirjoittaneen aikaisempaa pohdiskelua Budoka-lehdessä (5/1990). Takana oli tuolloin kolmen vuoden lyhyt kokemus lajista harrastajana ja toisten harrastajien opastajana. Artikkelin aiheena oli "Taekwondon korkeammat tavoitteet". Siinä pohdittiin taekwondon kuuden ohjeen (käytös, vaatimattomuus, kunnioitus, uhrautuvaisuus, kärsivällisyys, mielen ja kehon puhtaus) käytännön merkityksiä ja ilmenemismuotoja niin harjoitussalilla kuin sen ulkopuolella arkielämässä.

Tuosta pohdiskelusta on nyt kulunut 11 vuotta. Monia hetkiä on vierähtänyt taekwondon parissa ja erilaisia ihmisiä sekä asioita on matkan varrella kohdattu. Ja matka jatkuu vielä. Nuo ohjeet ovat saaneet uusia, kenties syvällisempiä ja värikkäämpiä merkityksiä. Ihmisen luonnollinen vanheneminen saa aikaan sen, että arvot syventyvät, tarkentuvat ja joskus jopa muuttuvat jollakin tapaa.

Arvoja ja malleja voidaan kyllä yrittää opettaa ja muokata ulkopuolelta, mutta jokainen ihminen on kuitenkin viimekädessä itse vastuussa omasta elämäntilanteestaan ja arvoista, jotka siinä kulloinkin vallitsevat ja vaikuttavat. Jokaisella ihmisellä on ymmärrys omasta elämästään ja hän kykenee elämässään valintoihin. "Jokainen ihminen" voi olla jonkun mielestä varsin vahva ilmaus nykyisessä maailmassamme, jossa vallitsee nälänhätää, ennalta arvaamattomia terroritekoja ja muuta kurjuutta. Tarkoitankin sillä tässä yhteydessä lähinnä periaatetta.

Nuo taekwondon kuusi ohjetta saavat painoarvonsa ja merkityksensä juuri jokaisen oman, henkilökohtaisesti pohditun arvomaailman kautta. Ohjeet ovat siis enemmänkin normatiivisia vihjesanoja, joiden takana on tulkitsijasta riippuvaisia tiedostettuja tai tiedostamattomia arvoja. Mutta nuo arvot, ainakin tiedostetut, voi jokainen valita. Näissä valinnoissaan voi yrittää olla inhimillinen, ajatteleva ja oikeudenmukainen ihminen. Yksittäisen ihmisen arvot määrittelevät myös hänen henkilökohtaisen moraalinsa.

Ulkonaisesti taekwondo (= jalan ja käden tie) on itämainen kamppailulaji, jonka perimmäinen tarkoitus on ollut ihmisestä luonnostaan nouseva halu puolustaa itseään, jälkeläisiään ja elinpiiriään ulkopuolisilta uhkatekijöiltä. Perimän myötä siitä muotoutui järjestelmällinen sotataito, joka pitää sisällään moninaisia tekniikoita itsensä fyysiseen puolustamiseen. Järjestelmällisen sotataidon kautta muinaiset soturit pyrkivät itsensä täydelliseen hallintaan, koska heidän henkiinjäämisensä taisteluissa saattoi riippua siitä. Ja tuohon täydelliseen itsensä hallintaan kuuluvat myös ne vaikeimmin hallittavat tekijät eli pään sisällä mielessä liikkuvat erilaiset pelot, heikkoudet, mielihalut ja aggressiot. Voidaan ajatella, että esim. aggressiot ovat kuin hyökkäys ihmisen itsensä sisäpuolelta.

Nykyihmisen kohdalla ei välttämättä enää ole kysymys suoranaisesta fyysisestä henkiinjäämistaistelusta vaan taekwondosta haetaan tietä ja tapaa oman elämän erilaisten haasteiden ja karikoiden hallintaan. Samalla se on tavallaan älykäs tapa purkaa erilaiset aggressionsa, jotka valitettavasti ovat aina olleet osa ihmisluontoa. Mutta tätä kautta avautuu myös mahdollisuus itsensä tuntemiseen. Kun tunnustaa ja tunnistaa heikkoutensa, löytää myös vahvuutensa ja tästä alkaa sisäinen, henkinen kasvu. Eli taekwondo voi olla nykyihmiselle elämäntapa, jossa ulkoiset ilmenemismuodot ovat tasapainossa oman minuuden kanssa. Rajojaan voi hakea niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Seuraavassa tarkastellaan noita kuutta ohjetta pohtien niiden vaikutusta ulkoisesti ja sisäisesti. Tarkoitus ei ole länsimaalaiseen tapaan määritellä tarkkaan mitään niistä, vaan herättää pohdinta myös lukijassa, koska yhtä ja ainutta totuutta niistä ei ole olemassa, vaan jokaisen taekwondon harrastajan on pohdittava omalla kohdallaan niiden merkitys itselleen. Kyseessä on moraalinen ja eettinen kokonaisuus, ohjeistus, joka tarvitsee kaikki yksityiskohtansa. Tällöin myös oma arvomaailma joutuu vaakakuppiin punnittavaksi. Eli tämä esitys on eräs omakohtaisen pohdiskelun kautta syntynyt näkemys, joka pyrkii omalta osaltaan vastaamaan tuohon otsikossa esitettyyn kysymykseen.

Kuten kaikissa itämaisissa kamppailulajeissa, myös taekwondossa on omat käyttäytymissääntönsä saliharjoittelun aikana. Salille tultaessa ja sieltä poistuttaessa kumarretaan salin ovella. Näin osoitetaan kunnioitusta harjoitussalia ja siellä olevia harrastajia kohtaan. Samoin kumarrus suoritetaan harjoituksen vetäjälle alussa ja lopussa. Loppukumarrusta ennen hiljennytään mietiskelyyn. Pariharjoittelun alkaessa kumarretaan parille.

Länsimaalaisesta saattaa aluksi tuntua, että noita kumarruksia on liikaa tai ne ovat tarpeettomia. Kuitenkin ne kuuluvat itämaisen lajin luonteeseen ja perinteeseen. Hyvään käytökseen kuuluu myös äänekkään keskustelun välttäminen pariharjoituksen aikana, jottei häirittäisi muita harjoittelijoita. Itse harjoituksen aikana ei tietenkään pitäisi kuulua muita ääniä kuin opettajan neuvot ja kehotukset. Taekwondo harjoitukset ovat luonteeltaan kurinalaisia, sillä tekniikat tehdään opettajan kehotuksen mukaan. Hyvään salikäyttäytymiseen kuuluu myös nöyrä ja positiivinen suhtautuminen itse harjoitukseen ja tarjottavaan oppimisen mahdollisuuteen.

Tämän asenteen tulisi seurata harrastajan mukana myös salin ulkopuolelle. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi alkaa kirjaimellisesti kumarrella kaikille ihmisille joka paikassa. Riittää, kun oivaltaa noiden kumarrusten tarkoituksen: kiitoksen ja kunnioituksen osoittaminen kanssaihmistä kohtaan. On muistettava, että hyvä käytös ja reilu kiitoksen osoittaminen kuuluu jokapäiväiseen elämään kaikkialle.

Taekwondo harrastajan tulee olla vaatimaton. Tämän ohjeen sanoma on selvä: opittuja taitoja ei ole tarkoitus näyttää ja varsinkaan käyttää tarpeettomasti. Harrastajan tulee välttää tahallista vaikeuksien aiheuttamista sanallisesti tai fyysisesti. Aina voidaan miettiä, onko ulkopuolelta tuleva sanallinen provosointi suunnattu fyysistä itseä vaiko sittenkin omaa egoa vastaan. Taidoilla, vaikka niitä olisikin, ei ole tarkoitus kehua, vaan kasvattaa ja kehittää itseään inhimillisenä ihmisenä. Samoin ei ole tarkoitus, että vyökokeen läpi saatuaan harrastaja "sokeutuu", eikä enää muista olleensa itsekin joskus alempivöinen.

Vaatimattomuutta on myös taitamattomamman ja heikomman harrastajan huomioon ottaminen esim. ottelu- ja pariharjoituksissa.

Elämää on myös maagisen mustan vyön suorittamisen jälkeenkin. Itse asiassa tuolloin on saatu vasta "työkalupakki" ja siihen joitain työkaluja, joilla voidaan aloittaa taekwondoelämän rakentaminen. On hyvä muistaa, että esim. 1-3 dan-arvot ovat ns. oppilasarvoja. Vyöarvo ei saa olla itsetarkoitus, vaan se on ainoastaan eräs kilometripylväs pitkän tien varrella. Toki se on ulkoinen ilmentymä sille, että sen haltija on osoittanut mm. erittäin paljon kärsivällisyyttä ja uhrautuvaisuutta valitsemalleen lajille.

Salin ulkopuolella "vaatimattomuus kaunistaa", kuten sanonta kuuluu. Kaikkia saavutuksiaan ei välttämättä tarvitse tuoda julki joka paikassa ja varsinkaan kamppailutaitojen harrastusta. Ei ole myöskään tarpeen kehua, kuinka monta tiiltä tai lautaa pystyy yhdellä lyönnillä tai potkulla rikkomaan, sillä mahdollisesta näyttävyydestään huolimatta, sekin on vain mitta itselleen tekniikan toimivuudesta ja henkisestä asennoitumisesta. Kirves on edelleenkin hyvä keksintö puiden pilkkomiseen ja leka puree tiilipinoon varsin hyvin. Naapurille ei tarvitse välttämättä ilmoittaa taloudellista hyvinvointiaan tai tutkintojen määrää. On hyvä pitää mielessä, että aina löytyy jostain ihminen, joka yltää parempaan, mitattiinpa se sitten millä asteikolla hyvänsä.

Taekwondo harrastajan eräs tärkeimmistä ominaisuuksista on kärsivällisyys. Ilman sitä ei lajin parissa ole tulevaisuutta. Kärsivällisyyttä on se, kun tullaan salille kerta toisensa jälkeen. Sitä tarvitaan, kun lajissa edetään pitemmälle, tekniikat vaikeutuvat, fyysinen ja henkinen rasitus kasvaa rajojen samalla siirtyessä. Sitä tarvitaan, kun jokin tekniikka tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta ja tarvitaan satoja, ehkä tuhansia toistoja. Näkyvien tuloksien odotus koettelee ja vyökoevalmiuskin olisi, ainakin omasta mielestä, mutta opettajan lupa jostain syystä puuttuu. Kärsivällisyys on harjoituksien vetäjälle tärkeä ominaisuus, jotta jaksaa aina uudestaan ja uudestaan neuvoa ja opastaa muita harrastajia, vaikka se välillä väsyttäisi tai tuntuisi jopa turhauttavalta.

Kärsivällisyyttä tarvitaan myös salin ulkopuolella. Pitkät, tutkintoihin tähtäävät opinnot vaativat sitä, joskus ihmissuhteet kokeilevat kärsivällisyyttä. Joidenkin tavoitteiden saavuttaminen ja ylläpitäminen voi vaatia suuriakin ponnistuksia ja kärsivällisyyden osoittamista. Myös taekwondo harrastajan tavoite harrastaa lajia koko elämänsä ajan itseään eri osa-alueilla kehittäen on haasteellisista ja varmasti kärsivällisyyttä koettelevaa.

Uhrautuvaisuutta taekwondo harrastaja tarvitsee siinä missä kärsivällisyyttäkin. Pariharjoittelun yhteydessä tekniikat tulevat joskus pitemmälle kuin on tarpeen, tulee mustelmia, joskus jopa ylpeyttäkin loukataan. Tämä kolaukset tulisi kuitenkin ohittaa malttiaan menettämättä. Samoin uhrautuvaisuutta on lajitoverin huomioiminen antamalla esim. pariharjoittelussa tasavertainen harjoittelumahdollisuus. Uhrautuvaisuutta on myös oman aikansa ja sitä kautta itsensä antaminen lajille opettamisen muodossa.

Salin ulkopuolella tätä ominaisuutta tarvitaan runsaasti, kun on kyseessä ihmissuhteet, perhe ja työ. Nykyajan nopeatempoinen työelämä vaatii mitä erilaisempia uhrauksia ja varsin usein vapaa-ajan ja perheen kustannuksella. Ammateissa, joissa ihmisiä palvellaan ja autetaan, tarvitaan molempia, kärsivällisyyttä ja uhrautuvaisuutta. Varsinkin, jos kohtaamamme ihmisen hallitseva ominaisuus sattuu olemaan heikko itsetunto. Jonkun täytyy joustaa ja antaa periksi suurempien selkkausten välttämiseksi. Maailmassa on jo liikaa esimerkkejä väärästä periksiantamattomuudesta.

Kunnioitus liittyy kiinteästi käytökseen. Kun salilla kumarretaan vetäjälle, osoittaa se tervehdyksen lisäksi kunnioitusta lajin harrastajaa, mahdollista ylempää vyöarvoa ja kokemusta kohtaan. Samoin se on kiitos siitä, että on saatu harjoitusmahdollisuus. Kun vetäjä kumartaa muille harrastajille, kertoo se kunnioituksesta oppilaitaan kohtaan. Samalla se on vetäjän kiitos saamastaan mahdollisuudesta opettaa ja siirtää tietämystään eteenpäin. Toisin sanoen mahdollisuus edistää lajin harrastusta sekä samalla kehittää itseään opettajana, kasvattajana ja ihmisenä. Kunnioitusta tarvitaan myös ihmissuhteissa ja jokapäiväisessä elämässä. Jos ei itse kunnioita, on vaikea vaatia itselleenkään kunnioitusta.

Toisaalta kunnioitusta ei voida vaatia, vaan se on ansaittava. Kunnioitusta osoittaa myös muiden kamppailulajien olemassaolon hyväksyminen ilman loukkaavaa arvostelua. Myös oman lajin perinteitä ja vahvuuksia tulisi kunnioittaa, koska ilman niitä lajia ei olisi olemassa. Erilaiset harrastuslähtökohdat ja painotukset olisi myös ymmärrettävä, sillä tarvitsemme lajissamme kaikkia siihen kuuluvia osa-alueita mitään erikseen kunniapaikalle nostamatta. Suvaitsevaisuus on osa kanssaihmisen kunnioittamista.

Kunnioitus ulottuu myös kaiken muun elämän ja sitä kautta luonnon koskemattomuuden arvostamiseen. Ilman puhdasta vettä ja ilmaa ei elämää ole. Nykyihminen on kaikessa teknologiauskossaan vieraantunut luonnosta ja tätä kautta myös omasta sisäisestä luonnostaan.

Mielen puhtaus on varmasti se vaikein hallittavissa oleva osa-alue kamppailulajeista puhuttaessa. Kun harjoitukset alkavat, harrastajan mielen tulisi olla puhdas kaikista muista asioista ja keskittynyt juuri siihen tilaisuuteen. Monet arkielämän asiat risteilevät mielessä ennen harjoitusta. Ne olisi kyettävä siirtämään tuonnemmaksi, jotta edessä olevaan harjoitukseen voitaisiin keskittyä täysipainoisesti. Tällöin on mahdollisuus, pelkonsa ja epäilynsä voittaen, kehittyä eteenpäin kohti asettamiaan tavoitteita ja samalla voittaa itsensä. Koska voihan olla, että juuri se harjoitus on elämämme viimeinen. Aina ei voi siirtää tekemisiään huomiseksi ja päättää alkaa elää vasta silloin. Elämä ei tule tai ala huomenna, vaan se on nyt ja äskeinen hetki on jo menneisyyttä.

Mielen puhtautta on myös positiivinen ajattelu kaikesta elämässä eli negatiivisten tunteiden hallitseminen (esim. viha, kateus, katkeruus, jne.) ja sitä kautta myös oman minän hallitseminen. Tuo tunteiden hallitseminen ei tarkoita niiden lukitsemista kassakaappiin ja avaimen heittämistä järveen, koska tästä seuraa pitkällä tähtäimellä vain patoutumia ja turhautumia. Tärkeintä on tiedostaa noiden tunteiden olemassaolo ja purkaa ne hallitusti ja oikeudenmukaisesti. Kaikkia tunteita tarvitaan, koska kolikolla on aina kääntöpuolensa. Jos ei tiedä, mitä esim. menettäminen on, niin mistä sitten tietää saavuttaneensa jotakin?

Kehon puhtaus on itsestään selvyys kaikille fyysisien lajien harrastajille. Henkilökohtaiseen hygieniaan kuuluu peseytyminen harjoituksien jälkeen. Myös puvun puhtaudesta tulee huolehtia. Sormien ja varpaiden kynnet tulee leikata lyhyeksi turvallisuussyistä. Kehon on puhtauteen voidaan lukea myös erilaisten haitallisten nautintoaineiden kuten huumeiden tai vastaavien välttäminen.

Kuten huomataan, liittyvät nuo kuusi ohjetta varsin kiinteästi toisiinsa. Ei voida erikseen noudattaa jotain tiettyä, vaan ne kaikki esiintyvät jatkuvasti vuorovaikutuksin. Ei voi olla hyvää käytöstä ilman kunnioitusta ja vaatimattomuutta, kärsivällisyyttä ilman uhrautuvaisuutta, vaatimattomuutta ilman mielen puhtautta jne. Voitaisiin todeta, että nuo kuusi ohjetta yhdessä fyysisten harjoitteiden kanssa antavat harrastajalle mahdollisuuden muodostaa ja ylläpitää kokonaisuutta, jota kutsutaan nimellä mudo (=soturin tie, vrt. jap. budo, bushido). Tämän päivän soturi tosin taistelee taistelunsa sen suurimman ja näkymättömän vihollisen, itsensä, kanssa.

Näiden asioiden jatkuva kehittäminen ja pohtiminen on tärkeää, koska ne vaikuttavat omalta osaltaan myös meidän kaikkien jokapäiväiseen arkielämään. Kuten edellä jo todettiin, ne ovat myös jatkuvassa muutoksessa koko ihmisen elämän ajan. Näin ollen taekwondo auttaa harrastajaansa selviytymään arkipäivän karikoista ja huolista. Taekwondon harrastajan tavoitteena tulisikin olla tasapainoinen, harkitseva, tiedostava ja oikeudenmukainen ihminen, jolla on terve ja vahva itseluottamus ja joka elää sopusoinnussa itsensä sekä ympäristönsä kanssa.

Jari Hintsanen, 2.dan